perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ravintola muru 24h - 10 000€ hyväntekeväisyyteen.

Harjoittelussa mainostoimistossa on saanut tehdä paitsi opettavia, myös toisinaan pirun siistejä duuneja, tässä ehdottomasti paras esimerkki niistä. Kyseessä on Helsinkiläisen Muru -ravintolan 24h-tempaus, jonka äärimmäisen hienona tavoitteena on kerätä 10 000€ tukikummeille.

Alkuperäiset henkilökuvat on ottanut Nico Bäckström (nicobackstrom.com). Valmistuneiden studiokuvien jälkeen nappasin homman haltuun ja huudatin photoshoppia, kunnes sana överi oli oikea kuvastamaan tuotosta.

Materiaalista on tuotettu nettisivujen layouttia, julisteet tulevat luultavasti kesäksi ja Glorian ruoka & viini -lehti teki juuri julkaistussa numerossaan (3/20130) tapahtumasta näkyvän, koko sivun mittaisen jutun.

Koko duuni oli paitsi niin hauskaa tehdä, mutta myös niin hienoon tarkoitukseen, ettei tästä siistimpiä työtehtäviä on enää hankala keksiä. Erityisesti arvostusta ravintolan työntekijöille, äärimmäisen hieno meininki!